sunnuntai 1. maaliskuuta 2015


Nyt on toiset pari viikkoa takana museolla. Oon tehnyt paljon taittoja. Tai no paljon ja paljon. Ainakin viettänyt paljon aikaa inDesignin ja Photoshopin äärellä tehden taittoja ja grafiikkaa niihin. Oon erityisen iloinen siitä, että sain itse tehdä esitteen suunnittelusta valmiiseen, oikeaan painotuotteeseen. Koskaan aiemmin mikään mun käsissä syntynyt asia ei ole päässyt oikean painotalon käsittelyyn. Kävin myös Granolla valitsemassa sopivan paperin henkilökohtaisesti, jätin tarjouspyynnön ja toimitin painovalmiin pdf:n.
Oon myös tehnyt tapahtuman julistetta ja flyeria, jotka molemmat on ainakin melkein valmiita. Tein pieniä korjauksia aiemmin tällä viikolla. Paljon siis työskentelen siististi sisätiloissa.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Olen nyt ollut kaksi viikkoa työssäoppimassa Jyväskylän taidemuseolla. Ensimmäisen viikon ensimmäiset päivät menivät paikkoihin ja ihmisiin tutustuessa. Myös paikan "päivärutiinit" tuli opittua heti kättelyssä.

Ensimmäiseksi tehtäväkseni sain koota museon teoksista teoslistan ja taittaa siitä valmiin tulostettavan version. Teoslistan kokoamisen ohella tein parityönä kuvasuunnistusta lapsille teoksista. Ensimmäinen kuvaamiseen liittyvä tehtävänanto tuli myös ensimmäisellä viikolla. Kuvasin markkinointitarkoitukseen kuvia museolle.

Toisella viikolla käsittelin markkinointikuvat ja jatkoin teoslistan taittoa valmiiksi. Kun lista oli taitettu ja tulostettu, sain tehtäväkseni tehdä tapahtumaa varten julisteen sekä jaettavia flyereita. Myös kuvasuunnistus saatiin ensimmäisellä viikolla pakettiin.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Vogue. Tehtävänä oli kuvata lehden kansi. Ja tässä mun Vogue enkä tiedä oonko tuohon tyytyväinen vai en.


maanantai 22. syyskuuta 2014


Nautintokuva. Mainoskuva aiheella nautinto. Tässä tehtävässä täytyi kirjata ylös käytetty aika suunnittelusta valmiiseen kuvaan, jotta voisi laskea kuvan käyvän myyntihinnan. En osannut tosin käyttää löytämääni laskuria oikein, joten en saanut määriteltyä sopivaa korvausta tälle kuvalle.

Työaika:
Suunnittelu 30min
Toteutus 1h
Käsittely 1h
Tulostus+pohjustus 1h
yhteensä: 3,5h



HeVi-mainoskuva. Tarkoituksena oli luoda syötävän herkullinen mainoskuva kaupan heviosaston tuotteilla. Itse päädyin kahteen hedelmään, sitruunaan ja omenaan. Kuvasin hedelmät peilin päällä luodakseni pientä ulottuvuutta kuvaan.



Arkkitehtuuri. Täytyi kuvata haluamastaan rakennuksesta kolmen kuvan sarja.





Lusikka. Tehtävänä oli kuvata lusikka, johon piti tulla mahdollisimman vähän heijastumia ynnä muuta. Kuvasin lusikan tuotekuvausteltassa(?) ja ei ollut mikään helppo nakki. Syväsin kuvan siistimmälle taustalle ja vähän siistin sitä. Teippasin lusikan kapalevyn kappaleeseen ja etsin sille hyvän asennon välttääkseni heijastumat ja peilikuvat parhaiten.